Osb-levy tuo kaiken pahan alku ja juuri. Talossamme on monta asiaa ihanasti jotka talon rakentanut taho on saanut aikaan mutta yläkerran materiaalivalinta ei ollut yksi niistä. Sanoin sen jo ostotilanteessa kun mietin pääni puhki että millä tuon kamalan levyn saisi piiloon sillä koko yläkerta oli sillä tehty. Minulle tuli siitä mieleen 3 Pientä possua satu ja olkitalo ja kaiken oudon päälle se vielä aiheutti minulla pahoinvointia. Olin raskaana ja kärsin silloin aivan hirveästä raskauspahoinvoinnista ja migreeni oireili aikatavalla joten kaikki missä näkyi jotain koloja tai reikiä vain vilisi silmissä ja aiheutti ihan hirveää oloa. En tiedä miten nyt olisi mutta silloin oli näin.
Siispä se että makuuhuone oli tätä kamalaa levyä kuten kaikki muutkin pinnat yläkerrassa, otti päähän ja halusin päästä eroon noista pinnoista mahdollisimman hyvin niin että mitä vähemmän sellaista pintaa olisi näytillä sitä parempi. Mietittiin monen monta ratkaisua ja niistä yksi olikin hienorakenteinen CLAY tec Savilaastipakkeli jota saimme kokeilla Domus Classican tarjoamalla ystävällisellä yhteistyöllä makkariin. Se riittää n.20m2 ja meillä se riitti makkariin ihan nipin napin! Apuun tuli useita savilaastihommia tehnyt ystävä, Helena joka asuu samalla kylällä! (Kiitos!!!)
Seinät olivat maalattu kertaalleen emmekä tienneet yhtään että millä maalilla, joten oli vähän kysymysmerkki että miten tuo maali käyttäytyy kun sen sinne seinille levittää jonka vuoksi emme uskaltaneet lähteä tekemään koko yläkertaa vaan teimme yhden huoneen. Sen mitä itse joutuisin katselemaan vauvan kanssa eniten.. meidän makkari.
Lattiat päällystettiin paperilla ettei pöly ja savi leviä pitkin poikin. En hakenut millin sileää tulosta vaan luonnollista jossa laastauksen jälki sai vähän näkyäkin ja seinä tuntui pehmoiselta ja tuo levy peittyisi.
Pääsin itsekin kokeilemaan laastia ja on sanottava että se oli koukuttavaa, niin kivaa materiaalia se oli ja helposti sileästi levittyvää!! Riuska ja nopea Helena oli osasi tehdä hirmuisen tasaista jälkeä ja seinää hiottiin vielä sitten kun se oli kuivunut, mutta vain hyvin hyvin vähän. Laitoimme tosi ohuita kerroksia, sillä tarkoitus oli saada vain pahimmat peittoon, ja halusimme välttää sitä että laasti putoisi seinältä.Alla oli yhden kerroksen jälkeen, laitoimme kerroksia kaksi ja annoimme kuivua välissä kun tämä oli tällainen kokeilu.
Kun laasti oli kuivunut maalasimme seinät ekomaalilla jossa seassa hopeaa joka puhdistaa sisäilmaa, valitsin pohjamaali laadun, sillä tuli kaikkein mattaisin pinta joka sopii tulevaan pintakäsittelyyn parhaiten.
Nyt laastihommista on kulunut puoli vuotta ja laastit ovat edelleen seinillä. Talven kuivat pakkaset ovat saaneet seinät vähän elämään ja muutama pieni halkeama on ilmestynyt mutta ei mitään häiritsevää. Pian voi alkaa maalaamaan seiniä valmiiksi sillä tavalla kuin oli tarkoituskin. Romanttista Chinoserie kuviointia ja meheviä värejä. Haluan herätä vaaleanpunaisesta makuuhuoneesta joka aamu historialliseen ihanaan fiilikseen.. eli watch this space!!
Nyt makkarissa on vielä meidän katosvuoteen lisäksi muutama huonekalu sekä edellisen omistajan rakentamat aika raffit hyllyt mutta nekin saa kyytiä jossain vaiheessa että saamme huoneeseen avaruuden tuntua. Huoneessa on ihana valo sillä siinä on kolme ikkunaa ja sängyssä pötkötellen näkee laakson toiselta puolelta nousevan auringon jonka säteisiin on ihana herätä pehmoisessa sängyssä. Pidän siitä että talon tukirakenteet näkyvät makkarissa. Lattia on pehmeää mäntylautaa ja se on käsitelty Osmocolorin vahalla.
Takana näkyvä musta kampauspöytä on nettikirppislöytö vuosien takaa, samaan sarjaan kuuluu sänky, ja yöpöydät sekä ihana tuoli. Ovat poikkeuksellisesti maalattu mattamustaksi. Keltainen päiväpeitto on löytö Nizzasta jo 10vuotta sitten. Siinä on keltaisella pohjalla, vadelman punaisella painettuna Frenc Toilee kuvio.