Osb-levy tuo kaiken pahan alku ja juuri. Talossamme on monta asiaa ihanasti jotka talon rakentanut taho on saanut aikaan mutta yläkerran materiaalivalinta ei ollut yksi niistä. Sanoin sen jo ostotilanteessa kun mietin pääni puhki että …
Aita, ja sen valinnan vaikeus
Asumme kultturihistoriallisesti huomattavassa miljöössä, Fiskarsin Suutarinmäellä. Täällä suojellaan miljöötä, siinä missä talojakin joka on yksi syy miksi halusimme tänne asumaan. Minusta on ihanaa ettei tarvitse pelätä että joku rakentaa jotain naapurustoon sopimattomia tötteröitä ilman mitään …
Vanhanajan uunijuusto, Mamman tapaan
Lapsena isoäitini, eli Mamma kuten häntä kutsuin teki aina ternimaidosta uunijuustoa joka oli suurta herkkua, jota syötiin joko kanelin ja maidon kanssa tai vattuhillolla. Ternimaitoa ei kuitenkaan ollut saatavilla kuin keväisin kun vasikoita syntyi, (ja …
Kasvisto seinillä
Olen aina rakastanut erilaisia kasvi, lintu, ja hyönteis kirjoja ja olenkin joskus mennyt tuhoamaan kokonaisen kirjan leikeltyäni siitä lintukuvia.. Kun näin facebookin kirppiksellä, Förmaakissa nämä ihanat kuvat totesin että ne ovat kuin tehty meille! Ihana …
Puutarhatyökalut kierrätettynä
Kun muutimme tänne Fiskarsiin olimme molemmat asuneet kerrostalossa lähes koko aikuisuutemme, (miinus mun aika Lontoossa mutta sitä ei nyt lasketa tässä tapauksessa) ja sanon tämän siksi että kummallekaan meille ei ole kertynyt minkäänlaisia puutarhassa tarvittavia …
Mistä inspiraationi puutarhaan tulee?
Hekumoin puutarhaunelmilla vuosia ennen kuin viimein sain Suomessa oman puutarhan. Lontoossa asuessani pidin yllä kattopuutarhaa viinilaatikoihin istutettuna, sekä pihaa, ja sitä ennen rakensin pienen ”cottage gardenin” Thames joen rantaan. Talon takapiha oli jonkun hupsun toimesta …
Kotipuutarhurin kätevä tarvikekori
Ei ole mikään salaisuus että olen aivan hurjan innokas puutarhan hoitaja, ja kun nyt viimein on oma piha mitä voi laittaa, minulla on lähtenyt homma lapasesta jo ennen kevättä. Tilasin tosiaan Pioniseuran jäsenten kanssa hollannista …
Peuran kestävä puutarha
Fiskarsissa ja muualla läntisellä uudellamaalla on puutarhanhoidossa haasteena paikoittain etanat ja suurin ongelma on.. peurat. Ne syövät aivan kaiken, kakkaavat pihoilla ja tuovat mukanaan punkkeja.. näin talvella on lähtenyt peurojen matkaan pihan jouluvalot, sekä lintulautojen …
Pionitaivas omalla pihalla
Olen aina rakastanut puutarhanhoitoa, jopa pikku tyttönä rakastin kukkia ja olin pitkiä aikoja isoäidin apuna hänen puutarhassaan. Asuin itse vuosia Lontoossa jossa minulla oli ihana pieni puutarha jossa kasvoi liljoja, harvinaisia tulppaaneja ja kurjenmiekkoja ja …
Kun avokeittiöstä ja olkkarista tuli sali!
Kun kävimme katsomassa taloa ennen sen ostoa, tiesin heti että avokeittiö ei ole meidän juttu, monestakin syystä. Olimme molemmat ammattimuusikkona unelmoineet kamarimusiikkisalista (huih, kuulostaapa jotenkin grandiosalta kun kirjoitin sen ulos) Mutta siis.. niin se sali. …