Kierrätys vaatii joskus kekseliäisyyttä eikä vähiten siksi että kaikki ei aina ole kuin tilauksesta saatavilla kun haluaa ostaa kirppikseltä juttuja ja joskus jonkun tunnelman kotiin saamiseksi joutuu vähän pohtimaan että mitä tekisi. Olen aina rakastanut …
Uuteen taloon vanha keittiö pienellä budjetilla
Olenkin jo aiemmin maininnut mutta kerron taas, että talomme on 2016 valmistunut vaikka se näyttää ulkoisesti vanhalta. Fiskarsissa miljöö on suojeltu joten kaikki tänne rakennettavat talot on oltava linjassa aiemmin, 1800-luvun lopussa rakennettujen viereisten työläisten …
Savilaastilla ruma osb-levy piiloon
Osb-levy tuo kaiken pahan alku ja juuri. Talossamme on monta asiaa ihanasti jotka talon rakentanut taho on saanut aikaan mutta yläkerran materiaalivalinta ei ollut yksi niistä. Sanoin sen jo ostotilanteessa kun mietin pääni puhki että …
Kun avokeittiöstä ja olkkarista tuli sali!
Kun kävimme katsomassa taloa ennen sen ostoa, tiesin heti että avokeittiö ei ole meidän juttu, monestakin syystä. Olimme molemmat ammattimuusikkona unelmoineet kamarimusiikkisalista (huih, kuulostaapa jotenkin grandiosalta kun kirjoitin sen ulos) Mutta siis.. niin se sali. …